Ajankohtaista - Sivu 68 - Akaan kaupunki

Neuvolat ja kouluterveydenhuolto tiedottavat

Akaan perusturvatoimessa ovat käynnistyneet Covid-19 –rokotukset, minkä vuoksi terveydenhoitajien perustyötä joudutaan karsimaan Akaan ja Urjalan äitiys- ehkäisy- ja lastenneuvoloissa, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa sekä aikuis- ja diabetesneuvoloissa. Annettuja aikoja tullaan perumaan ja uusia aikoja ei anneta muille kuin niille, joille tarkastukset tai vastaanotot ovat välttämättömiä joko tarkastuksen tai sairauden luonteen tai iästä johtuvan perusteen vuoksi. Pakollisia


Yli 80-vuotiaiden koronarokotukset käynnistyvät

Yli 80-vuotiaiden koronarokotukset käynnistyvät Akaassa ja Urjalassa. Rokotukset annetaan tänä vuonna 80 vuotta täyttäville (s. 1941) ja sitä vanhemmille henkilöille, myös samassa taloudessa eläville omaishoitajille. Kotihoito rokottaa omat asiakkaansa ja asumispalveluyksiköissä asuvat rokotetaan omissa yksiköissään. Päivitys 25.1.2021: Tällä hetkellä uusia rokotusaikoja yli 80-vuotiaille ei voida antaa, ennen kuin uusien rokotetoimituksien määrät selviävät. Jo annettuja aikoja


Lääkäriopiskelijoilta tunnustusta Akaan terveyskeskukselle

Suomen Medisiinariliitto on myöntänyt Akaan terveyskeskukselle Kandiystävällisen Terveyskeskuksen arvonimen marraskuussa 2020. Arvonimi jaettiin ensimmäistä kertaa, ja sen ansaitsivat lääketieteen opiskelijoiden ehdotusten perusteella 29 terveyskeskusta. Kriteereinä Kandiystävälliselle terveyskeskukselle olivat hyvin järjestetty perehdytys, sopiva työmäärä lääketieteen kandille, hyvin järjestetty seniorituki, kokemus työyhteisöön kuulumisesta ja palautteen saaminen tehdystä työstä. Muistoksi arvonimestä kaupunki sai kunniakirjan. Kiitämme tunnustuksesta!    


Maskisuositus kouluihin yli 12-vuotiaille

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän maskisuositus laajenee koskemaan peruskoulun yli 12-vuotiaita oppilaita. Maskin käyttöä suositellaan kuudesluokkalaisille ja sitä vanhemmille oppilaille kouluaikana ja koulumatkoilla. Toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa maskisuositus on ollut voimassa jo aiemmin. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmän päätöksellä Akaa valmistautuu noudattamaan suositusta. Maskit otetaan kouluissa käyttöön viimeistään torstaina 14. tammikuuta. Kaupunki hankkii ja jakaa oppilaille maskit. Lisätietoja: kaupunginjohtaja


Kaupungin liikuntatilat pysyvät suljettuina toistaiseksi

Akaan valmiusjohtoryhmä on linjannut 11.1., että kaupungin omistamat julkiset liikuntatilat pysyvät toistaiseksi suljettuina. Liikuntatilojen sulku koskee muita käyttäjäryhmiä paitsi alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa sekä yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja 1-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Myös Akaan nuorisotilat pysyvät toistaiseksi kiinni. Kirjastot ovat avoinna normaaliaukioloaikojen mukaisesti. Aineistoa voi lainata ja palauttaa,


Tonttusuunnistus on päättynyt

Ennen joulua alkanut koko perheen tonttusuunnistus on päättynyt. Suunnistuksessa etsittiin ympäri Akaata piilotettuja tontun kuvia. Osallistujien tehtävä oli kirjata vastauskorttiin, mitä kuvassa oleva tonttu tekee. Lisäksi rastit oli varustettu heijastimilla, jonka vuoksi ne löytyivät myös pimeällä. Rasteja oli yhteensä 15kpl. Suunnistus järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja vastauksia palautui mukavasti. Rastikartat ja vastauskortit olivat sähköisessä muodossa


Kaupungin henkilöstön etätyösuositus jatkuu toistaiseksi

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt, että henkilöstön etätyösuositus jatkuu toistaiseksi. Akaassa aloitetaan valmistautuminen THL:n suositukseen yli 12-vuotiaiden maskinkäytöstä. Odotamme Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän tulevaa linjausta aiheesta. Ohjausryhmä kokoontuu ti 12.1. Kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa tilannetta aktiivisesti. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377, virve.jamsen@akaa.fi  


Maaseudun yritysten väliaikaista tukea jatkettu kesäkuulle

Maaseudun yritysten väliaikainen tuki auttaa yrityksiä, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt koronaviruspandemian aiheuttamien markkina- ja tuotantohäiriöiden takia. Maaseudun yritysten väliaikaista tukea jatketaan kesäkuulle 2021. Tuen alaraja laskee 2000 euroon ja ylärajaa nousee 80 000 euroon. Maaseudun yritysten tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena eli de minimis -tukena maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan ja maataloustuotteiden jalostusta harjoittaville mikroyrityksille. Tukea


Yrityksen kehittämisavustuksen väliaikaisia muutoksia jatkettu 30.6.2021 asti

Yrityksen kehittämisavustuksella tuetaan pk-yritysten liiketoiminnan uudistumista Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa: Valtioneuvosto on 30.12.2020 antamallaan asetuksella jatkanut aiemmin syksyllä valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annettuun valtioneuvoston asetukseen tehtyjen väliaikaisten muutosten voimassaoloa. Mainittu asetus koskee ELY-keskusten myöntämää yrityksen kehittämisavustusta. Väliaikaiset muutokset mahdollistavat yrityksen kehittämisavustuksen myöntämisen enimmäismäärältään 800 000 euron suuruisena väliaikaisena valtiontukena sekä avustuksen myöntämisen pienille yrityksille, jotka ovat


Uusi tekojäärata avattiin keskusurheilukentälle

Toijalan uusi tekojäärata avattiin käyttäjille tapaninpäivänä 26.12. Tervetuloa luistelemaan keskusurheilukentälle, os. Sontulantie 11. Tulethan vain terveenä ja muistathan turvavälit. Suosittelemme myös kasvomaskin käyttöä. Pukukopit pidetään koronan vuoksi vielä kiinni. Uuden tekojääradan avajaisia vietetään sitten, kun koronatilanne sallii tapahtuman järjestämisen.  


Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta saa jatkua 10.1. alkaen

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä päätti 5.1., että alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminta voidaan käynnistää 10.1. korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä AVIn kokoontumisrajoitusta noudattaen. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt, että myös Akaassa noudatetaan tätä linjausta. Kaupungin omistamat liikuntatilat avataan lasten ja nuorten ryhmille 10.1. alkaen. Muita Pirkanmaan linjauksia tarkastellaan seuraavan kerran 11.1.2021. AVIn kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 17.1.2021 asti.


Päivystysapu 116117 aloittaa Pirkanmaalla 1.1.2021

Pirkanmaalla aloittaa 1.1.2021 toimintansa  päivystysavun ympärivuorokautinen palvelunumero 116117. Kaikki pirkanmaalaiset soittavat sen jälkeen yhteen numeroon silloin, kun oma terveysasema on kiinni. Numerossa arvioidaan kiireellisen hoidon tarve ja ohjataan oikeaan hoitopaikkaan. Sieltä saa myös apua ja itsehoito-ohjeita äkillisiin terveysongelmiin. Oma terveysasema on kuitenkin jatkossakin ensisijainen paikka, johon otetaan yhteyttä sen aukioloaikoina. Päivystysapu 116117 on sosiaali-ja terveysministeriön


Työllisyyden kuntakokeilu starttaa Pirkanmaalla maaliskuussa

Suuri osa Pirkanmaan työttömistä työnhakijoista siirtyy TE-toimistolta kuntien asiakkaiksi, kun työllisyyden kuntakokeilu alkaa 1.3.2021. Eduskunta hyväksyi lain työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta 15.12.2020. Pirkanmaalta kokeilussa ovat mukana kaikki nykyiset 22 kuntaa ja ne yhdessä muodostavat yhden yhtenäisen kokeilualueen. Kuntien asiakkaiksi maakunnan alueella siirtyy noin 30 000 työtöntä tai työvoimapalveluissa olevaa työnhakijaa. Työllisyyden kuntakokeilussa osa valtion työ- ja


Joulun ja vuodenvaihteen aika terveyskeskuksessa

Akaan ja Urjalan terveysasemat ovat suljettuina 24.- 27.12.2020 ja 1.- 3.1.2021. Muina aikoina palvelut toimivat normaaliin tapaan. Ainoastaan Kylmäkosken terveysaseman lääkärien vastaanotto on suljettuna 24.12 – 3.1.2021. Pyhäpäivien ja viikonloppujen ajan päivystys on Tays Valkeakoskella. Päivystys on tarkoitettu ainoastaan kiireellistä hoitoa tarvitseville. Tays Valkeakosken päivystys TAYS Valkeakoski Salonkatu 24, Valkeakoski p. 03 3116 7260 Jos


Kustannustuen haku yrityksille avautui tänään

Valtiokonttori tiedottaa: Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia kesä—lokakuussa 2020 verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai sen jälkeen, vertailukausi on 1.1.–29.2.2020. Tukea saadakseen sitä ei tarvitse kiirehtiä hakemaan heti hakuajan alkaessa. Tuesta säädetään laissa, joten kaikki yritykset, jotka täyttävät tuen saamisen edellytykset ja