Ympäristö - Sivu 2 - Akaan kaupunki

Akaan Toijalaan uusi kulttuuriympäristöreitti

Akaaseen valmistuu uusi kulttuuriympäristöreitti keväällä 2024. Kulttuuriympäristöreitti nostaa esiin Toijalan kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia ja paikallisia luontokohteita. Reitti sijoittuu Toijalan keskusta-alueen pohjoisosaan noin 1,5 kilometrin matkalla. Lähtöpaikkana on Toijalan rautatieasema, josta suunnataan kohti Nahkialanjärveä ja sieltä takaisin. Matkan varrelta löytyy kymmenen kulttuuri- ja luontokohdetta, joihin voi tutustua sekä paikan päällä historiakylttien että ääniopastusten avulla. Kohteet ovat


Vastaa vuoden 2024 yritysten ilmastokyselyyn

Akaan kaupunki ja Pirkanmaan ilmastoverkosto kutsuvat yritykset vastaamaan ilmastokyselyyn. Kyselyllä keräämme tietoa yritysten ilmastotoimenpiteistä, ilmastotyön haasteista ja siitä, millaisia yhteisiä toimenpiteitä kunnat ja yritykset voisivat tehdä päästöjen vähentämiseksi. Hyödynnämme tietoja, kun suunnittelemme ja kehitämme alueen yrityksille palveluita, jotka tukevat kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa. Kysely on auki 27.3.2024 asti. Toivomme saavamme vastauksia eri kokoisilta yrityksiltä useilta


Toijalan kylän yhteisten vesialueiden osakaskunta kokoontuu 14.3.2024

Toijalan kylän yhteisten vesialueiden osakaskunta (20-407-876-1) kokoontuu torstaina 14.3.2024 klo 18 alkaen Pappilan koululla (Savikontie 2-6). Ilmoittautumiset tulee tehdä klo 17.30 mennessä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, päätetään osakaskunnan varallisuuden käytöstä, (1. nettovarat jätetään Akaan kaupungille käytettäväksi alueen hyväksi, 2. jaetaan osakkaille tai 3. käytetään muulla, kokouksen päättämällä tavalla). Lisäksi päätetään varojen jakamiseen ja osakaskunnan toiminnan


Lontilanjoen sillan uusimisen urakoitsija on valittu

Akaan kaupunginhallitus teki päätöksen Lontilanjoen sillan urakan päätoteuttajasta kokouksessaan 16. tammikuuta 2024. Urakan toteuttajaksi valittiin kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tuusulalainen MPV-Infrarakenne Oy. Yritys on erikoistunut siltojen korjaamisen ja rakentamisen pääurakointiin. Urakan veroton kokonaishinta 1 219 000 euroa. Sillan rakentamisen ja suunnittelun osuus urakasta on 1 174 000 euroa ja vanhan sillan purkaminen 45 000 euroa. Urakka sisältää Lontilanjoen


Tule keskustelemaan Akaan puistokummitoiminnasta

Akaan kaupungin tekninen toimi aloittaa puistokummitoiminnan. Puistokummina voi toimia niin yhdistys, kaveriporukka kuin yksittäinen henkilökin. Puistokummius on vapaaehtoista ja säännöllistä ohjattua toimintaa, jossa on mahdollisuus vaikuttaa oman lähiympäristönsä viihtyisyyteen ja ympäristöstä huolehtimiseen. Tervetuloa yleisötilaisuuksiin keskustelemaan ja suunnittelemaan kummitoimintaa puistoihin, leikkikentille, laavuille, muistomerkeille, virkistysalueille ym. Akaaseen! Tilaisuudet: ti 28.11. klo 17 Kulttuuritalo Laaksola, Saunatie 4, Toijala


Opiskelijatyöt Toijalan keskustan kehittämiseksi valmistuivat – tutustu ja anna palautetta

Opiskelijaprojekti Toijalan keskustan kehittämiseksi on tullut päätökseen. Syksyn aikana Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijat ideoivat Toijalan keskustan kehittämistä pitkälle tulevaisuuteen. Teemana oli Toijalan keskustan hyvä elämä 2050. Opiskelijat esittelivät valmiita suunnitelmiaan yleisötilaisuudessa Toijalan yhteiskoululla tiistaina 7. marraskuuta. Töihin voi tutustua sähköisesti Dropbox-palvelun kautta Voit antaa palautetta töistä ja koko projektista kyselylomakkeella. Palautetta voi antaa 30.11.2023 asti. Projektissa


Opiskelijat esittelevät Toijalan keskustasuunnitelmia yleisötilaisuudessa 7.11.2023

Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijat esittelevät suunnitelmiaan Toijalan keskustan kehittämiseksi tiistaina 7.11.2023 klo 16 –18. Paikkana on Toijalan yhteiskoulu osoitteessa Kurisjärventie 18. Töitä esitellään sisääntuloaulassa ja toisen kerroksen aulassa. Tilaisuudessa on kahvio, jonka tuotto menee Toijalan yhteiskoulun 9B-luokan luokkaretkikassaan. Tilaisuus on avoin kaikille kaupunkilaisille. Kaupungin kaavoitusohjelmaan on vuodelle 2023 kirjattu Toijalan asemanseudun kehittäminen. Varsinainen kaavoitustyö alkaa osallistumis-


Osa kaupunkikehitystoimen palveluista muutti Alventielle

Kaupunkikehitystoimen palveluissa on tapahtunut muutoksia: kaavoitus ja maankäyttö, rakennusvalvonta, paikkatietopalveluiden asiakaspalvelu sekä osa työllisyyspalveluista ovat muuttaneet. Uusi osoite on Alventie 4, 37800 Akaa. Samassa rakennuksessa on myös Akaan Seutu -lehden toimipiste. Muuttomatka ei ollut pitkä, vain noin 100 metriä, sillä vanha toimipaikka sijaitsi Kirkkotorilla niin sanotussa kauppiastavaratalossa. Työllisyyspalveluiden osalta tarkempaa tietoa siirtyneestä henkilöstöstä saat nettisivuiltamme


Toijalan keskustan suunnitelmaluonnosten esittelytilaisuus 10.10.2023

Toijalan keskustan alueen kehittäminen on käynnissä. Ennen kaavoitustyön alkamista Akaan kaupunki tekee yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa. Yhdyskuntasuunnittelukurssin opiskelijat työstävät tänä syksynä suunnitelmia teemalla Toijalan keskustan hyvä elämä 2050. Suunnitelmaluonnosten kaikille avoin esittelytilaisuus: Akaan seurakuntatalon sali, os. Sontulantie 1 tiistaina 10.10.2023 klo 10.30 – 12 Tule tutustumaan suunnitelmiin, kertomaan näkemyksistäsi ja antamaan palautetta. Työt pyritään saamaan


Turvallisuuskysely kuntalaisille – vastaa 8.10.2023 mennessä

Akaan kaupunki on nostanut turvallisuuden yhdeksi kuntastrategian arvoista. Haluamme luoda kuntalaisille turvallisen elin- ja työympäristön. Tavoitteen saavuttamiseksi olemme organisoimassa kaupungin turvallisuustyötä ja laatimassa kaupungille turvallisuussuunnitelmaa. Työn pohjaksi haluaisimme saada mahdollisimman kattavan kuvan siitä, millaiseksi akaalaiset kokevat kotikaupungin turvallisuustilanteen eri osa-alueilla. Turvallisuustilanteen selvittämiseksi toteutetaan kaikille kuntalaisille suunnattu turvallisuuskysely. Vastaa eHarava-kyselyyn Kysely aukeaa parhaiten uusimmilla versioilla seuraavista


Viialan yhtenäiskoululle myönnettiin Joutsenmerkki

Kesäkuun lopussa valmistuneelle Viialan yhtenäiskoululle luovutettiin tänään Joutsenmerkki. Koulu on ensimmäinen Joutsenmerkitty koulu Pirkanmaalla ja vasta kuudes koko Suomessa. Akaan Viialassa sijaitseva uusi yhtenäiskoulu on 750 oppilaan kolmekerroksinen koulu, johon on toteutettu uuden opetussuunnitelman mukaiset muuntojoustavat tilat 0–9 luokkalaisille. Koulun suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana on ollut rakennuksen terveellisyys. Koulurakennus toteutettiin Joutsenmerkki-kriteerien lisäksi myös TerveTalon, Kuivaketju10:n


Akaa paransi energiatehokkuuttaan – säästöä kertyi 234 MWh vuonna 2022

Energiatehokkuuden parantamiseen sitoutunut Akaan kaupunki vähensi energiankulutustaan 234 MWh vuoden 2022 aikana. Energiakriisin seurauksena Akaassa kiinnitettiin entistä enemmän huomiota energian säästämiseen, vaikka työtä on tehty jo ennen tätäkin tavoitteellisesti. Akaa on Hinku-kuntana sitoutunut vähentämään alueensa kasvihuonepäästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hyvässä vauhdissa oleva ilmastotyö jatkuu muun muassa ilmastokumppanuusverkoston sekä ilmasto- ja


Tiedote Lontilanjoen sillan tilanteesta

Lontilanjoen silta H-77 on poistettu käytöstä teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä 22.6. kello 12 lähtien. Silta on turvallisuussyistä poistettu käytöstä kaikelta liikenteeltä. Sillan sulkuperusteena on erityisesti maapohjan geoteknisen stabiliteetin puute sekä merkittävät rakennetekniset vauriot siltarakenteissa. Kevyenliikenteen vaihtoehtoisen reitin selvitystyötä on tehty heti sulkupäätöksen jälkeen ja vaihtoehtoinen ratkaisu on kilpailutettu. Torstaina 13.7. on tehty hankintapäätös Lontilanjoen ylittävästä ponttonisillasta,


Akaassa kerättiin eniten roskapusseja Etelä-Pirkanmaalla – Urjala voitti siisteimmän kunnan tittelin

Etelä-Pirkanmaan kunnat Akaa, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski osallistuivat kevään aikana YLE:n järjestämään valtakunnalliseen Miljoona roskapussia -kampanjaan. Kampanjan tarkoituksena oli kerätä roskia ympäristöstä yhteensä miljoonan roskapussillisen verran. Etelä-Pirkanmaan kunnat kilvoittelivat samalla seudun siisteimmän kunnan tittelistä. Kampanja päättyi 14.6. ja Etelä-Pirkanmaan siisteimmäksi kunnaksi kruunattiin Urjala. Akaassa eniten aktiivisuutta Akaassa löytyi kampanjan aikana hienosti innostusta roskien keräämiseen. Akaalaiset