Elinkeinot - Sivu 4 - Akaan kaupunki

Jaakko Hautamäki hyppäsi elinkeinopalveluiden liikkuvaan junaan

Akaan elinkeinopalveluiden tiimi on saanut vahvistusta uudesta yrityskoordinaattorista Jaakko Hautamäestä. Tampereella asuva Hautamäki on tehnyt uransa yksityisellä puolella konsulttina oman rahoitusyrityksen kautta, myyntialan erilaisissa tehtävissä sekä järjestötoiminnan johtotehtävissä. ”Suurin ajuri Akaaseen oli halu nähdä työni tuloksia. Konsulttina olet hankkeissa mukana vain hetken, etkä näe mitä lopulta tapahtuu. Tämä on ehkä klisee, mutta niin totta, että


Pirkanmaan energiastrategialuonnos nähtävillä

Pirkanmaan liitto pyytää kommentteja Pirkanmaan energiastrategian luonnoksesta. Energiastrategia on laadittu laajassa yhteistyössä maakunnan toimijoiden kanssa ja sen tavoitteena on kestävä ja hiilineutraali maakunnan energiajärjestelmä vuonna 2030. Pirkanmaan energiastrategiassa kuvataan maakunnan mahdollisuuksia ja rajoitteita energian tuotantoon, siirtoon, kuljetukseen ja varastointiin liittyen. Kulutusta käsitellään erityisesti energiatehokkuuden näkökulmasta. Energiastrategia sisältää strategisia toimenpide-ehdotuksia, joilla vastataan energiamurroksen haasteisiin sekä luodaan


Yrittäjä tai yritys, lähde mukaan ilmastoverkostoon

Akaan kaupunki on mukana viiden muun kunnan kanssa rakentamassa yrityksille ja yhdistyksille suunnattua ilmastokumppanuusverkostoa. Kartoitamme nyt alueen yritysten kiinnostusta liittyä maksuttomaan ja vapaaehtoiseen ilmastoverkostoon. Jos kiinnostuit, vastaathan lyhyeen kyselyymme. Kysely on auki 20.12 asti, mutta suosittelemme vastaamaan mahdollisimman pian. Vastaa Webropol-kyselyyn Lue lisää ilmastokumppanuusverkostosta sivuillamme  


Akaan yrittäjäpalkinto Kylmäkosken jauhemaalaus Oy:lle

Akaan kaupunki jakoi itsenäisyyspäivänä tunnustukset vuoden 2022 aikana ansioituneille. Yrittäjäpalkinnon sai vuonna 2007 toimintansa aloittanut Kylmäkosken jauhemaalaus Oy. Yrittäjäpariskunta Hanna ja Janne Kaukisen luotsaamalla yrityksellä on merkittävä toimintakenttä teollisuuden alihankintaketjuissa. Viimeisinä vuosina yritys on tehnyt investointeja tulevaan ja muuttanut laajempiin tiloihin, jotka myös sijaitsevat Akaassa. Henkilöstön määrä on kasvanut hallitusti ja työtä riittänee myös tulevaisuudessa


Löydä joulu Akaasta -kampanjaan voi vielä ilmoittaa tuotteita ja palveluita

Yrittäjä, olethan mukana Löydä joulu Akaasta –kampanjassa! Joulukausi lähestyy ja monelle paikalliselle yrittäjälle se tarkoittaa vuoden kaupallisinta aikaa. Kaupunki ja yrittäjäjärjestöt uusivat jo viime vuonna hyväksi todetun Löydä joulu Akaasta –kampanjan, joka kannustaa suosimaan paikallista joulumuistamisissa ja kokoaa yhteen akaalaisten tuotteiden sekä palveluiden monipuolista tarjontaa. Ilmoitukset julkaistaa kampanjasivuilla 26.11. Miten kampanjaan pääsee mukaan? Akaassa toimiva


Lidl Suomi ja Akaan kaupunki tekivät maakaupat

Lidl Suomi ja Akaan kaupunki tekivät keskiviikkona kaupat Toijalan moottoritien liittymässä sijaitsevasta maa-alueesta. Määräalan pinta-ala on yhteensä 9628 neliömetriä, ja sen kauppahinta esirakentamiskustannuksineen on 375 000 euroa. Uuden päivittäistavarakaupan myymälän rakentamistyöt pääsevät alkamaan vuonna 2023. Myymälän valmistumisen tavoiteaikataulu on alkuvuodesta 2024. Neliöitä uuteen myymälään tulee noin 2500 m2, joista myymäläpinta-alaa on 1400 m2. Alueen kaavassa on


Siirretään tammikuulle 2023: Akaan kyläalueiden kehittämistä koskeva työpaja

Muutos: työpaja siirretään tammikuun 2023 loppupuolelle.   Työn tavoitteena on tutkia, miten kyläalueita tulisi kehittää, jotta ne menestyvät tulevaisuudessa. Lähtökohtatarkastelut on tehty ja työ on edennyt kehittämismahdollisuuksien ideointiin. Työpajassa esitellään työn tämän hetkisiä tuloksia ja keskustellaan yhdessä kyläalueiden tulevaisuudesta erilaisten tehtävien parissa. Työpajan tuloksia hyödynnetään myös Akaan strategisen yleiskaavan laatimisessa.   Lisätiedot: Ramboll, projektipäällikkö Jarkko


Polttoainetuki kuljetus- ja työkoneyrityksille haettavissa marraskuussa

Polttoainetuki kompensoi helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnan nousua, joka alkoi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tukikausi on 1.2.–30.4.2022. Kuljetusyritysten määräaikainen polttoainetuki ja työkoneyritysten määräaikainen polttoöljytuki on tarkoitettu yrityksille, jotka harjoittavat maantiellä tapahtuvaa tavara- tai henkilökuljetusta tai joiden liiketoiminnassa käytetään kevyttä polttoöljyä käyttäviä työkoneita. Yritysten lisäksi säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa, voivat hakea tukea. Yritysten kokoa


Astetta alemmas -kampanja haastaa energiansäästötalkoisiin

Akaan kaupunki on mukana valtionhallinnon Astetta alemmas –kampanjassa, joka kannustaa kaikkia osallistumaan yhteisiin energiansäästötalkoisiin. Parhaillaan selvitämme, millä tavoin kaupunki voi vähentää energiankulutustaan tulevan talven aikana. Ehdotus konkreettisista toimenpiteistä on menossa teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi 27. lokakuuta. Säästötoimet liittyvät muun muassa infran ylläpitämiseen, valaistuksen energiatehokkuuden parantamiseen ja kiinteistöjen lämpötilan laskuun niiltä osin, kuin se on järkevää ja


Akaan yrityspalvelut ja Ensimetri tiivistävät yhteistyötä

Akaalaiset yrittäjyyttä sekä yrityksen perustamista harkitsevat saavat jatkossa tukea Ensimetrin Anu Lehtolalta. Anulla on pitkä kokemus alkavien yrittäjien neuvonnasta ja hän tulee täydentämään Akaan kaupungin elinkeinopalvelutiimiä mainiosti. Myös elinkeinopäällikkö Jari Jokiseen voi olla yhteydessä, missä tahansa asiassa. Löydämme aina juuri sinulle parhaan tuen haasteeseesi. Palvelu on maksutonta. Yhteystiedot: Ensimetri yrittäjyysasiantuntija Anu Lehtola +358 40 836


Miten johtaa työntekijäkokemusta, houkutella oikeat osaajat ja erottua työmarkkinoilla? Imago-valmennus yrityksille

Suositun Imago-valmennuksen syksyn 2022 ryhmiin mahtuu vielä mukaan. Miten johtaa työntekijäkokemusta, houkutella oikeat osaajat ja erottua työmarkkinoilla? Hae mukaan maksuttomiin valmennuksiin: aloitukset loka- ja marraskuussa!  Yrityksille on syksyn aikana tarjolla maksutonta etävalmennusta vahvan työnantajamielikuvan rakentamiseen! Valmennuskokonaisuus koostuu kahden kuukauden aikana toteutettavista kolmesta erillisestä valmennusiltapäivästä, joissa pureudutaan vahvan työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin perusteisiin osaajien löytämiseen ja houkutteluun


Pirkanmaan henkilöliikenteen kilpailutukset käynnistymässä

Kutsu markkinavuoropuheluun Pirkanmaan henkilöliikenteen kilpailutuksista Tuomi Logistiikan uutinen 31.8.2022: Tämä kutsu koskee kaikkia palveluntuottajia, jotka ovat kiinnostuneita hoitamaan Pirkanmaan kuntien henkilökuljetuksia. Markkinavuoropuhelu koskee alla lueteltuja kuljetuksia, missä tahansa Pirkanmaan kunnassa riippumatta siitä mikä on nykyinen toimintamalli alueella. Tuomi tulee hankkimaan palveluntuottajat kaikille seuraaville kuljetuksille koko Pirkanmaalla 1.1.2023: Sosiaali- ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset Kehitysvammaisten työ- ja


Work in Finland -kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvontapalvelu on käynnistynyt

Business Finland tiedottaa: Uuden työnantajaneuvonnan tavoitteena on tehdä kansainvälisestä rekrytoinnista helpompaa työnantajille, tarjoamalla heille henkilökohtaista ja käytännönläheistä neuvontaa juuri heidän kansainväliseen rekrytointiinsa liittyviin kysymyksiin. Valtakunnallisen työnantajaneuvonnan on tarkoitus myös auttaa ja nopeuttaa työnantajien siirtymistä tarpeenmukaisiin palveluihin. Palveluun voivat soittaa niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorin työnantajat, toimialasta tai yrityksen koosta riippumatta. Se auttaa sekä kansainvälistä


Syksyllä jaossa rahaa vesistöjen kunnostamiseen sekä maa- ja metsätalouden vesienhallinnan parantamiseen

Kaipaako lähivetesi kunnostustoimia? Haluaisitko parantaa peltojesi vesienhallintaa? Aloita hankkeen suunnittelu nyt! Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoitushaku aukeaa syksyllä. ELY-keskukset myöntävät avustusta vesien tilaa ja käyttöä parantaviin vesistökunnostushankkeisiin sekä kokonaisvaltaista maa- ja metsätalouden vesienhallintaa edistäviin hankkeisiin. Avustusten hakuaika on 18.10.–30.11. Vesistön tilan selvittämiseen, kunnostustoimenpiteiden valintaan sekä keskusteluihin muiden asianosaisten kanssa kannattaa varata riittävästi aikaa. Hankesuunnitelman laatimisen syksyn hakua


Kansainvälisen kasvun kiihdyttämisohjelma pienyrityksille, rahoitushaku auki

ELY-keskus tiedottaa: EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) rahoitettavalla kansainvälisen kasvun kiihdyttämisohjelman mukaisella rahoituksella tuetaan digitalisaatiota ja vähähiilisyyttä edistäviä kehittämishankkeita, joilla parannetaan mikro- ja pienten yritysten (alle 50 henkilöä työllistävät yritykset) kasvu- ja kansainvälistymisvalmiuksia. Rahoitushaku on jatkuva ja auki koko Suomessa 31.12.2022 asti. Hakujaksolla on haettavana rahoitusta yhteensä 4 460 000 euroa. Rahoitusta voi saada kehittämistoimenpiteisiin