Aamu- ja iltapäivätoiminta - Akaan kaupunki

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Esikoululaisten  ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta käytetään lyhennettä ap/ip -toiminta. Käytämme Kylmäkosken koulun ap/ip-toiminnasta myös nimitystä Kirkkis.

Ap/ip-toimintaa järjestetään uuden koulurakennuksen esiopetusta ja ap/ip-toimintaa varten suunnitellussa tilassa.

Toiminta on suunnattu esikoululaisille ja 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille.

Tavoitteena on järjestää turvallinen, monipuolinen ja toiminnallinen aika eskareille ja koululaisille.

Kirkkis noudattaa koulun toiminta-aikoja. Loma-aikoina toimintaa järjestetään vain esikoululaisille keskitetysti Viialan tai Toijalan toimipisteissä.

Esikoululaiset saavat aamupalan koululla, mutta koululaisten mahdollisesta aamupalasta vanhemmat huolehtivat itse. Aamuhoitoon tulevat lapset voivat syödä aamupalaeväänsä hyvissä ajoin ennen koulun alkamista.

Kaikki ap/ip- toiminnassa olevat lapset ovat oikeutettuja välipalaan iltapäivällä.

Kirkkiksen ohjaajina toimivat

Taina Halonen (poissa 15.7. – 1.12.2024)
Tiina Lindström
Mirva Mäntylä (vastuuohjaaja)
Juho Pouru
Minna Rousio (henkilökohtainen avustaja)
Leila Shemeikka
Petra Tarpila (15.7. – 1.12.2024)

Päivärytmi

Kello 6.30 Kirkkis aukeaa, rauhallisia leikkejä, pelejä ja muuta toimintaa

Kello 7.50 Koululaisten aamupala (eväät)

Kello 8.15 Esikoululaisten aamupala

Koulupäivä
Esikoululaiset: Kello 9.00 – 13.00
1. – 2. luokka: Kello 8.00/9.00 – 12.00 – 13.00

Kello 12.00 – 13.15 Ulkoilua (koululaiset) ja/tai leikkiä

Kello 13.20 – 13.50 Esikoululaiset: Satu-/lepohetki, Koululaiset: Ohjattua toimintaa

Kello 13.50 – 14.15 Vapaata leikkiä

Kello 14.15 – 14.45 Välipala

Kello 14.45 – 17.00 Vuosisuunnitelman mukaista toimintaa sekä leikkiä, pelejä, muuta touhua ja ulkoilua sään mukaan

Toimintaan hakeminen ja paikan irtisanominen

Aamu- ja iltapäivätoimintapaikkaa haetaan kirjallisesti, joko kouluun ilmoittautumisen yhteydessä, tai jälkikäteen kesken toimintakauden. Hakemuslomake löytyy Wilmasta.

Huoltajien tulee ilmoittaa lapsen läsnäolomuutoksista Kirkkikseen!

Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee irtisanoa kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon päättymistä. Irtisanomislomakkeen saa Kirkkikseltä tai kaupungin verkkosivujen lomakkeet osiosta:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan lomakkeet
– Aamu- ja iltapäivätoimintapaikan irtisanominen tai toiminta-ajan muutos