Aamu- ja iltapäivätoiminta - Akaan kaupunki

Aamu- ja iltapäivätoiminta

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Alkuluokkien (Esi-2.lk) aamu- ja iltapäivätoiminta toimii pääsääntöisesti samoissa ryhmissä ja tiloissa, kuin koulupäivänäkin.

  • Rak 1.: Vihreät (Esi A ja 1A), Keltaiset (Esi B ja 1B), Oranssit (Esi C ja 1C), 2.lk:n ryhmä (2A, 2B, 2C)
  • Rak 2.: Siniset (1.-3.E ja 2.-4.E), Lilat (1.-3.T, 4.-5.E)

Elokuun aikana tutustumme toisiimme ja apip:n toimintatapoihin. Syyskuussa alkaa ohjattu ”pajatoiminta”, josta tiedotamme lähempänä tarkemmin.

Vuorohoito (ennen 6:30 ja 17 jälkeen) järjestetään Sahurin päiväkodissa. Vanhemmat varaavat vuorohoidon hyvissä ajoin sähköisesti Vaka-Mukana järjestelmän kautta. Eskarin ohjaaja tilaa taksikuljetuksen lapselle koululta Sahurin päiväkotiin (oman lapsen taksikuljetuksen peruminen on vanhemman vastuulla).

Aamutoiminta (Ap) klo 6:30-9 (10)

Aamutoiminta alkaa 1.- ja 2.talon apip-tiloissa klo 6:30. Lapset vievät aamulla ulkovaatteensa ja reppunsa omille naulakoille. Lapsen saattajan tulee varmistaa, että ohjaaja on huomioinut lapsen saapumisen.

Esi- ja E-ryhmien oppilaat lähtevät aamupalalle koulun ruokalaan klo 7:55. Toivomme, että aamupalalle osallistujat tulisivat aamutoimintaan klo 8 mennessä. Sellaiset eskarilaiset, jotka eivät lähde ruokalaan aamupalalle jäävät luokkaan puuhailemaan.

1.-2.luokan oppilaat voivat halutessaan tuoda kotoa omat eväät aamuksi ja ne syödään eskarilaisten aamupalan aikaan (yleisopetuksen koululaisille ei tarjota aamupalaa). Kahdeksaan (klo 8:15) kouluun menevät oppilaat syövät eväänsä ajoissa ennen koulupäivän alkua.

Aamupalan ja aamueväiden jälkeen siirrymme ulkoilemaan koulun välituntipihalle. Sateisella säällä jäämme sisälle puuhailemaan alkuluokkiin. Eskarit käyttävät kaikissa ulkoiluissa oman ryhmänsä värisiä huomioliivejä.

Noin klo 8:55 ap-toiminnassa olevat lapset siirtyvät ohjaajan johdolla oman ryhmänsä ulko-oven läheisyyteen odottamaan koulun alkua. Tarvittaessa ap-toiminta jatkuu apip-tiloissa klo 10 asti.

Iltapäivätoiminta (Ip) klo 12:15-17

Ip-toimintaan siirrytään koulupäivän päätyttyä. Iltapäivällä ulkoilemme noin klo 13-14 koulun välituntipihalla. Huonolla säällä leikimme sisällä alkuluokissa. Välipalalle siirrymme ruokalaan porrastetusti klo 13:40 alkaen. Välipalan jälkeen toiminta jatkuu omissa apip- ryhmissä.

Päivä päättyy yhteiseen ulkoiluun. Koulun välituntipihalle siirrymme säästä riippuen noin klo 15:45-16:30. Sadekelillä 2.talon apip-lapset siirtyvät klo 16:15 ohjaajan kanssa puuhailemaan 1.taloon. Viimeisessä ulkoilussa kaikki apip-toiminnan lapset käyttävät oman ryhmänsä värisiä huomioliivejä (ryhmän värinen huomioliivi on välituntipihan portilla merkkinä ryhmän ulkoilusta).

Hakutilanteessa hakijan tulee varmistaa, että ohjaaja on huomioinut lapsen lähdön. Lapsen itse-lähtemisestä kotiin sovitaan aina etukäteen ohjaajan kanssa.

 

PURUKUMIT

Apip-toimintaan voi tuoda kotoa xylitol-purkkaa tai-pastillia välipalan jälkeen nautittavaksi. Nimellä varustettuja purkkapusseja/pastillirasioita säilytetään apip-tiloissa.

LÄKSYT

Välipalan jälkeen tokaluokkalaisilla on mahdollisuus läksyjen tekoon. Läksyjen tekoa valvotaan ja ohjataan. Päävastuu läksyistä on kuitenkin aina vanhemmilla. Alkuopettajien kanssa on sovittu, että ekaluokkalaiset tekevät läksyt kotona.

LELUT

Toistaiseksi apip-toiminnassa ei ole lelupäivää, joten omat lelut jätetään kotiin.

ULKOILU

Ulkoilemme apip-toiminnassa päivittäin klo 8:20-9, 13-14 ja 16-17, jos sää vain sallii. Lapsilla pitää olla päivittäin säänmukaiset, ulkoiluun sopivat vaatteet (ulko- ja sisähousut erikseen!).

Yhden varavaatekerran voi säilyttää repussa (pienet naulakkotilat). Muista nimikointi!

 

APIP-AIKOJEN ILMOITTAMINEN

Toivomme, että vanhemmat ilmoittaisivat lapsensa apip-toiminta-ajat wilmassa oman luokan ohjaajalle edellisen viikon maanantaihin mennessä.

 

MUUTOKSET/ POISSAOLOT APIP-TOIMINNASTA

Vanhemmat ilmoittavat itse erityisruokavaliota tarvitsevien lasten äkilliset poissaolot myös suoraan keittiölle.

  • Arvo Ylpön koulu 0403353240 (välipala)
  • Toijalan yhteiskoulu 0403353315 (lounas)

Äkilliset toiminta-aikojen muutokset/poissaolot ilmoitetaan puhelimitse oman apip-ryhmän puhelimeen:

  • Vihreät (Esi A, 1A): 040 335 3353
  • Keltaiset (Esi B, 1B): 040 335 3354
  • Oranssit (Esi C, 1C): 040 335 3355
  • Kakkoset (2A, 2B, 2C): 040 335 3355
  • Siniset (1.-3.E, 2.-4.E): 040 335 3372
  • Lilat (1.-3.T, 4.-5.E): 040 335 3664

Tekstiviestissä on hyvä olla lapsen koko nimi ja luokka. Muut puhelimitse tapahtuvat yhteydenotot mielellään aamulla ennen klo 9 ja iltapäivällä klo 13 jälkeen.

 

Mukavaa syksyn alkua!

Yhteistyöterveisin apip:n ohjaajat

Vihreät (puh.040 335 3353):

  • Tiina Saarinen (Esi A)
  • Jari Selin (esi A)
  • Krisse Lehtimäki (1A)
  • Jenni Olander (6.lk, vastuuohjaaja)
  • Sanna Alho (3B)

Keltaiset (puh. 040 335 3354):

  • Gamze Akkoyun (Esi B)
  • Hanna Nissi (Esi B)
  • Elina Taipale (1B)
  • Niina Jokinen (4.lk)
  • Ville Tolonen (9J)

Oranssit (040 335 3355):

  • Aleksi Heinonen (Esi C)
  • Marianne Kahila (Esi C)
  • Terhi Jokela (1C)
  • Sanna Lampi (3A)
  • Krista Tofferi (4.lk)
  • Anne Rantala (5.lk)

Kakkoset (040 335 3355):

  • Jaana Heino (2B ja 2C)
  • Taina Landström (2A, vastuuohjaaja)
  • Minna Jentala (3C)
  • Minna Laine (6.lk)
  • Sanna Pakkanen (8.lk)

Siniset (040 335 3372):

  • Tuire Kivi (2.-4. E, vastuuohjaaja)
  • Mervi Kuoksa (2.-4. E)
  • Marika Kilpeläinen 1.-3. E)
  • Minna Saarinen (1.-3. E)
  • Erica Kivi (4.-5. E)

Lilat (040 335 3664):

  • Minna Nissi (1.-3. T)
  • Satu Välimäki (1.-3.T)
  • Anni Tokee (1.-3.T)
  • Soili Joutsen (4.-5. E)
  • Tiia Leinonen (4.-5. E)