Huoltajien tulee varata lapsensa hoitoajat ja ilmoittaa ennalta tiedossa olevat lapsen poissaolot sähköisen VakaMukana- varausjärjestelmän kautta. Hoitoaikavaraukset tehdään todellisen tarpeen mukaisina ennakolta eli sitä seuraavaa viikkoa varten viimeistään perjantaina klo 9.00. Säännöllisenä toistuvat hoitoaikavaraukset voidaan kopioida jopa kuukausiksi etukäteen. Virheellisten kirjausten korjaaminen onnistuu aiemmin mainituissa aikarajoissa.
Henkilökunta ei varaa lasten hoitoaikoja, koska varauksen kautta huoltajat sitoutuvat lapsen hoitoaikoihin ja maksuun.
Päivähoitomaksu määräytyy perheen koon ja bruttotulojen lisäksi huoltajien lapselleen valitseman kuukausittaisen enimmäistuntimäärän mukaan. Huoltajien tekemät hoitoaikavaraukset tai lapsen todellisuudessa käyttämä tuntimäärä ei saa ylittää maksusopimuksen mukaista enimmäistuntimäärää kalenterikuukaudessa.
Akaan varhaiskasvatuksen toiminta perustuu ennakkotietoihin. Kohdennamme henkilöstön määrän ja työtehtävät sekä tilaamme lapsille ateriat varattujen hoitoaikojen mukaisesti.
Ennen syys-, joulu,- talvi- ja kesälomaa lasten hoitoajat tulee ilmoittaa ennalta pidemmälle ajalle.
Lasten läsnäolot määrittävät yksiköiden aukioloa ja sulkua.
NFC- tunnisteet
Lapsen tulo- ja lähtöleimauksen tekee huoltaja NFC-tunnisteella yksikön puhelimeen.
NFC- tunniste luovutetaan kuittausta vastaan jokaiselle huoltajalle, kun varhaiskasvatus alkaa. Hoitosuhteen lopussa NFC- tunnisteet palautetaan hoitopaikkaan.
Palauttamattomasta tunnisteesta peritään 10 euroa hoitomaksun yhteydessä. Lisätunnisteen voi ostaa 10 euron hintaan.