Nuorisovaltuusto - Akaan kaupunki

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto – nuorten äänellä on väliä ja se saadaan kuuluviin!

Demokraattisesti valitun nuorisovaltuuston tehtävänä on kuulla muita nuoria ja tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä tarvittaessa aloitteita ja kannanottoja. Nuorisovaltuusto on kaupunginhallituksen alainen vaikuttajatoimielin.

Haluaisitko olla mukana ja vaikuttaa kotialueesi asioihin? Nuorisovaltuustossa pääset ottamaan kantaa, vaikuttamaan ja tekemään. Nuorisovaltuusto edustaa Akaan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa, mutta toimii esimerkiksi myös maakunnallisesti. Tule mukaan!

Miten pääsen nuorisovaltuustoon?

Sinun on oltava akaalainen ja valintahetkellä 13–20-vuotias.

Nuorisovaltuustoon valitaan vähintään viisi ja enintään 12 valtuutettua. Lisäksi varalle voidaan ottaa kaksi henkilöä.

Seuraavan kerran nuorisovaltuustoon voi hakea vuonna 2025.