Osoitenumerointi
Osoitteiden antaminen uusille rakennuksille ja muille kohteille sekä tarvittaessa vanhojen osoitteiden muuttaminen kuuluvat kunnan tehtäviin.
Asemakaava-alueella käytetään juoksevaa tonttijakoon liittyvää osoitenumerointijärjestelmää. Uusien asemakaava-alueiden osoitteet annetaan tonttijakovaiheessa. Rakennusten osoitteet käsitellään rakennuslupaprosessin yhteydessä. Tuleva osoitenumero on hyvä varmistaa jo rakennusten suunnitteluvaiheessa.
Haja-asutusalueella rakentamaton kiinteistö ja rakennukset saavat osoitteen rakennuslupavaiheessa. Osoitenumero on matkaan perustuva, jonka viranomainen ratkaisee rakennuslupaprosessin yhteydessä. Asemapiirros osoittaa rakennuksen tai liittymän sijainnin, johon matka mitataan.
Osoitteiden muuttaminen
Kun haja-asutusalueen tai asemakaava-alueen rakennuspaikan osoitetta joudutaan muuttamaan, tehdään osoitepäätös. Osoitepäätös tehdään myös silloin, kun olemassa olevalla rakennuksella ei ole syystä tai toisesta osoitenumeroa tai tien nimi muuttuu. Osoitepäätöksistä päättää lupainsinööri. Päätöksen yhteydessä tiedotetaan asianosaisia. Kunta myös toimittaa tiedon päätöksestä muille viranomaisille.
Sähköpostiosoitteeseen osoitteet@akaa.fi voi laittaa viestiä, jos osoitteissa on korjattavaa, puutteita tai jokin muu asia osoitteissa mietityttää.
Osoite asemakaava-alueella
Katujen nimet ja osoitteiden numerointi vahvistetaan asemakaavalla. Uusien rakennuspaikkojen osoitteet vahvistetaan asemakaavan tonttijaon mukaisesti, jolloin jokaiselle rakennuspaikalle annetaan juokseva osoitenumero. Korttelin kulmassa sijaitsevalle rakennuspaikalle varataan osoitenumero kaikilta sivuavilta kaduilta.
Asemakaava tai asemakaavamuutos saattaa aiheuttaa sen, että jo rakennetun kiinteistön osoite joudutaan muuttamaan vastaamaan vahvistettua asemakaavaa. Samoin rakennuspaikkojen määrä jo rakentuneen kadun varrella saattaa lisääntyä kiinteistöjaotuksen muuttuessa niin, että tulee puute vapaista osoitenumeroista. Näissä tapauksissa jo käytössä olevaa osoitenumeroa joudutaan jakamaan, jolloin kaikki jaetun kiinteistön rakennuspaikat, myös jo rakentuneet rakennuspaikat, saavat osoitenumeron lisäksi pienen kirjaimen esim. 15a ja 15b. Samalla käytössä ollut osoitenumero 15 lakkaa. Mikäli muutettavia osoitenumeroita ei ole montaa, on vaihtoehtona myös uusia kadun varren loppupään numerointi vapaiden numeroiden saamiseksi. Nämä osoitemuutokset tehdään erillisinä päätöksinä, joista vastaa lupainsinööri.
Kun on syytä epäillä, että rakennuspaikkojen määrä uuden kadun varrella voisi myöhemmin lisääntyä asemakaavan mukaisesta, tehdään väljä osoitenumerointi. Tästä syystä voi joku osoitenumero jäädä puuttumaan lopullisesti, jos tonttijaotusta ei tulevaisuudessa muutetakaan.
Pääsääntö on, että korttelin kulmassa sijaitsevalle rakennuspaikalle tulee osoitteet käyttöön sen mukaan, miltä kadulta on kulku. Näin tontin eri rakennuksille (tai jopa rakennuksen eri rapuille) voi tulla käyttöön omat osoitteensa.
Selkeät osoitemerkinnät mahdollistavat osoitekohteen löytämisen myös esimerkiksi hätätilanteen sattuessa. Kiinteistön omistajalla on vastuu osoitenumerokyltin kiinnittämisestä. Osoitemerkinnästä on määrätty Rakennusjärjestyksen 15 §:ssä.
Osoitteistosta asemakaava-alueella
Etenkin vanhoilla asemakaava-alueilla sekä toteutumattomien asemakaavojen alueilla saattaa olla osoitteiden osalta puutteita ja epäselvyyksiä. Sähköpostiosoitteeseen osoitteet@akaa.fi voi laittaa viestiä, jos osoitteissa on korjattavaa, puutteita tai jokin muu asia osoitteissa mietityttää.
Osoite haja-asutusalueella
Haja-asutusalueella osoitenumerointi on matkaan perustuva. Se ilmaisee noin kymmeninä metreinä, kuinka pitkä matka osoitetien alusta on siitä erkanevalle rakennuspaikalle johtavalle tielle tai rakennukselle. Parittomat numerot ovat menosuunnassa vasemmalla ja parilliset oikealla puolella. Esimerkiksi jos osoitteena on Valtakunnankuja 57, on matkaa osoitetien alusta noin 570 m ja rakennuspaikka sijaitsee tien vasemmalla puolella. Osoitenumeroinnista haja-asutusalueella päättää lupainsinööri.
Pääsääntö on, että tie saa osoitenimen, kun se johtaa useammalle kuin kahdelle rakennuspaikalle. Myös teiden nimistä haja-asutusalueella päättää lupainsinööri.
Kaupunki huolehtii teiden osoitenimikilvistä. Selkeät osoitemerkinnät mahdollistavat osoitekohteen löytämisen myös esimerkiksi hätätilanteen sattuessa. Kiinteistön omistajalla on vastuu osoitenumerokyltin kiinnittämisestä ja selkeästä opastuksesta rakennuspaikalle. Joskus numerokylttejä voi olla tarpeen lisätä useampiakin. Osoitemerkinnästä on määrätty Rakennusjärjestyksen 19 §:ssä.
Osoitteistosta haja-asutusalueella
Rakennus- ja huoneistorekisteristä puuttuu erityisesti haja-asutusalueella sijaitsevia vapaa-ajan käytössä olevia rakennuksia, jolloin niiden osoitteet eivät välttämättä ole kunnan osoitejärjestelmässä, eivätkä näin ollen esimerkiksi hätäkeskuksen käytössä. Vanhastaan saattaa olla käytössä myös osoitteita, joissa matka on todellisesta matkasta riippumatta sama ja rakennuspaikat erotellaan aakkosin (esim. 29a, 29b, 29c, 29d jne.) Matkan erilaisten määritysmuotojen takia osoitenumeroissa voi olla myös varsin suuria mittausvirheitä. Osoite on saattanut jäädä myös lakkautetun kulun mukaiseksi, jos kiinteistön kulkuoikeus on muuttunut esim. maanmittaustoimituksessa.
Em. tilanteissa voi olla yhteydessä sähköpostiosoitteeseen osoitteet@akaa.fi, jonne voi laittaa viestiä puuttuvista tai korjattavista osoitteista.
Navigointi- ja osoitekarttapalvelut
Yksityisten toimijoiden navigointi- ja osoitekarttapalveluissa havaittujen virheiden korjaamiseksi tulee kääntyä ko. palveluntarjoajan puoleen.